Uimataitoviikko 11.-17.5.2020

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) Uimataitoviikkoa vietetään tänä vuonna jo 21. kertaa. Viikon teemaksi on valittu Sukella lukemaan. Sen tavoitteena on kannustaa perheitä kahden tärkeän taidon, eli uima-ja lukutaidon pariin.

Uimataidon ja lukutaidon oppimisessa on paljon yhteistä. Molemmat ovat tärkeitä taitoja, joiden oppiminen vaatii aikaa, harjoittelua ja ennen kaikkea positiivista kannustusta aikuisilta, kertoo SUH:n koulutussuunnittelija Tero Savolainen.

Hyvä luku- ja uimataito ovat myös tärkeitä turvallisuustaitoja. Monipuolinen ja sujuva lukutaito on kaiken oppimisen perusta ja se mahdollistaa aktiivisen osallistumisen yhteiskuntaan. Hyvä uimataito yhdessä vesiturvallisuustaitojen kanssa taas antaa vapauden liikkua vesillä ja veden äärellä turvallisesti läpi vuoden. Parhaimmillaan lukemisesta ja vedessä liikkumisesta tulee elämänmittainen rakkaus, lisää Savolainen.

Erityisesti nyt, kun uimahallit ovat kiinni ja koulujen uintitunnit sekä uimakoulut ovat tauolla SUH kannustaa vanhempia tutustumaan yhdessä lastensa kanssa uimataidon ja vesiturvallisuuden verkkomateriaaleihin sekä etsimään mukavaa uimiseen ja vesillä liikkumiseen liittyvää yhteistä lukemista.

Uimataitoviikolla Housuvaarassa tapahtuu

Tänä keväänä on ilmestynyt Into Kustannus Oy:n kustantamana Housuvaaran uimahalli-kirja, joka innostaa lapset uimataidon ja uimisen kiehtovaan maailmaan. SUH:n asiantuntijat ovat olleet mukana tarkistamassa kirjan sisältöjä ja voivat lämpimästi suositella kirjaa erityisesti yli 6-vuotiaille lukutaidon kynnyksellä oleville tai lukutaidon jo omaaville tiedonjanoisille vesihirmuille.

Vuokko Hurmeen kirjoittama hauska kirja uimahallia rakentavasta Tildasta ja Matista höystettynä faktoilla maailman upeimmista uima-altaista tai vaikkapa veden alla näkevästä kansasta sisältää mielenkiintoista tietoa aikuisillekin. Väinö Heinosen kekseliäisssä kuvissa riittää tutkiskeltavaa myös  perheen pienimmille.

Uimataitoviikolla ja sitä edeltävinä viikkoina kirja tulee näkymään eri tavoin SUH:n sosiaalisen median kanavissa muun muassa hauskoina askarteluvinkkeinä, lukutuokioina ja kirjan tekijöiden esittelyinä.

Yhdessä lukeminen on mukava harrastus, joka tarjoaa luontevaa läheisyyttä ja vuorovaikutusta. Tutkitusti ääneen lukeminen vaikuttaa lasten lukutottumuksiin ja keskustelut yhdessä luetusta ovat antoisia hetkiä myös aikuisille.

Lapselle lukeminen on paras sijoitus tulevaisuuteen – Sukelletaan siis
joukolla lukemaan!

Uimataitoviikon sisältöjä voi seurata SUH:n sosiaalisen median kanavissa:

Facebook: @Uimataito
Instagram: @viisaastivesilla
Twitter: @SUH_FI
YouTube: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto

#sukellalukemaan #uimataitoviikko #housuvaaranuimahalli